topira Kirjoita kun sinusta se on hauskaa tai juolahtaisi mieleesi

Oudon simaisa wappu

 

Jätkäporukan kanssa päätettiin pitää hauskaa vappuna ja ryypätä niin paljon, että kukin joutuisi kysymään seuraavana päivänä omista tekemisistään amnesian seurauksena. Silloin meillä pidettäisiin tietovisat, että kuka on tehnyt kaikkein tyhmimmin temppuja ja saa niistä mojovat pisteet.

 

Käveltiin ihanassa, aurinkoisessa säässä ja kaikilla oli repuissaan mahtavan kovat viinapullot ja jos jollakulla loppui juoma kesken, niin heti annettiin ensiapua suoraan uudesta pullosta suuhun, ettei vaan humaluus lopu kesken.

 

Suuren ja betonisen sillan alla jalankulkijoiden kaistassa huomasimme vastaantulevat teekkareiden porukan. Kauhuissamme katselimme heitä ja heillä oli jotkut vappulehdet kourissaan. Pidimme pikaisen hätäkokouksen ja emme keksineet muuta kuin noudattaa Jokun käskyä:

 

- Menkää maihin ja leikkikää kuollutta!

- Eihän nuo ole karhuja vaan lukion päättäneitä kloppeja? Kysyi Leija.

- Älä viitsi, tunnen heidän tapansa. Pitäkää reppunne tiukasti säpissä, etteivät vie viinaanne!

- Miksi makaamme? Intti edelleen Leija.

- Selitän jälkeenpäin ja suut kiinni ja silmät kiinni, suojatkaa omat lompsanne!

- Miksi? Kysyi Vakooja.

- Ei niillä opintorahojen jälkeen ole rahaa ja ne noukkii tarvittavat setelit juhlimiseen. Nyt turvat kii!

 

Esittelimme kuolleita jalankulkijoiden sillan alla ja opiskelijat yrittivät tökkiä meitä aviiseillaan sekä pyörivät meidän ympärillämme. Pahaksi onneksemme Kukalla kännykkä pärähti soittamaan Jaakko Tepon biisiä Työttömän veisua: ”...Tännään mä onnellinen oon, kun se nuorin poika piäsi kortistoon. Kahen viikon piästä hältä ruokarahhoo saan, kun se ensimmäistä kertoo männee kuittaamaan...”

- Sammuta se vitun kännykkä! Sähisin ja unohdin kokonaan tietoturvavuodon eli kännykät.

- Aviisi maksaa kakskytä euroo, heilutti teekkari lehteänsä silmieni edessä.

 

Nousin ylös ja mulkoilin Kukaa syyttävästi.

- Mut kun tyttöystävä soitti… Kuka yritti selittää.

- Ei meillä ole rahaa juuri nyt. Selitin teekkarille.

- Eikö se biisi mennytkään…

- Suu tukkoon. Tuossa, ole hyvä. Jouduin luopumaan 20 euron setelistä, minkä olisi pitänyt kattaa kaveriporukan pubin sisäänpääsyt- sekä narikkamaksut.

 

Sitten pärähti taas Kukalla puhelin: ”...Ja akkakin on laihtuna niin paljon, että sillä ei oo ennää lihhoo kuin vähän kielessä...”

 

- Mitäh... helvettiä? Tyrmistyin kännykän luikauksesta.

- Tyttöystäväni anoppi soittaa… Kuka oli punainen kuin lämpömittarin pallukka.

- Anna tolle kaverilles kakskytä jelouta ja saat tän lehden. Ei se kaks kertaa lukasu tee muuta ku sen, et ymmärrät paremmin sanomamme. Kaveris seleväst näkkee näläkää, jos kännyn taustalaulut kerto totta. Plorautti lukion päättänyt ahne, juoppo opiskelija.

 

Annoin toisen 20 euron setelin teekkarille ja käskin heidän häipyä muualle. Verotin Kukalta kaksi viinapulloa korvauksena taloudellisesta menetyksistäni.

 

- Kiitti vaan, kauhea kankkunen osa nelonen ei näytä hyvin toteutuvan meillä, kun sinun puhelimesi aiheuttaa meille enemmän kustannuksia kuin saamme mitään kuiviin suihimme!

 

- Oletko ajatellut, että tuollaiset puhelimen soittoäänet eivät anna kovin hyvää kuvaa parisuhteestanne, eikä myöskään siitä tyttösi vanhemmista? Kysyi Joku, naimisissa oleva järjetön tyyppi, joka nyt tällä kertaa puhui järkeä.

 

- En tiedä. Kuka vastasi.

- Mitä muuta minä laittaisin tilalle? En voi laittaa... Mitä nyt taas? Kuka laittoi vahingossa kännykästään taas laulun päälle satunnaisesta mainoksesta:

 

Myytävänä vähän käytetty, joskin vasen pakara roikkuupi. Palotilaa paljon on höyrystetty ja räjähdyksenomaisesti syttyypi. Oktaanilaatu korkea painaa mäntää ja syvemmin...”

 

- Kenelle puhelinnumerolle ajattelit tuon asentaa? Apelleko? Kysyi Joku.

 

- Seis! Ei enempää luikutuksia! Jatketaan nyt matkaa ja koitetaan kuroa tappioitamme voitoksemme, että voidaan loppujen lopuksi pitää tietovisat mustan seikkailumme jälkeen. Kuka totesi ja matkasimme eri baareihin bilettämään.

 

Päädyimme erittäin mukavaan baariin, jossa olisi oma tupakkihuone hienon kaiteen kera ja sinne sai tuoda muita juomia paitsi ei alkoholia. Saimme onneksemme erikoistilauksen. Todella suuren samovaarin, josta voi kitata monta kupillista kuumaa teetä ja Leija onnistui taikomaan sellaisen sovittuaan baarin puolella.

 

Tosi maukasta teetä ja vähitellen meidän jokaisten mieliala alkoi muuttua joksikin aivan muuksi. Kauhun sekaisin aloin muistaa ne hemmetin kyrilliset sokerituubit, jotka olivat todellisuudessa LSD-putkiloita ja pakko oli kysyä Leijalta.

 

- Mitä sinä olet tilannut teeksi tähän samovaariin?!

- En ole tilannut heiltä mitään vaan toin omat pussukat. Kikatteli Leija hallitsemattomasti.

- Minkälaisia?

- Ne tulivat autosta… Renkaat… Kapselit… Heheh, kapselit. Hihhih… Katsokaa kuppiani, sieltä nousee jotain hauskaa. Aahahah, entinen ukkini on nyt samovaarina! Leija naureskeli jatkuvasti.

- Ei jumaliste, nyt on mentävä baarin puolelle ja nopeasti kysymään niistä pussukoistasi!

 

Laskeuduin rappusia pitkin ja vaikutus alkoi jo, sillä näin rappuset hirvittävän jyrkkinä ja kapeina sekä tuntui, että olisin 2 kilometriä korkealla. Pakko oli ottaa kaiteista kaksin käsin kiinni ja laskeutua pikku hiljaa. Eräs pariskunta aikoessaan mennä tupakille, alkoi ihmetellä käytöstäni ja kysyi, että miten kaksi askelrappusta käsittävä kerros voi olla minulle niin korkea kynnys laskeutua?

 

- En tiedä, minulla on niin hauraat paikat ja turvaan itseni varmuuden vuoksi.

- Ei sinun tarvitse liukua kaiteella? Puhui mies ja asteli kaksi askelta, joka oli silmissäni melkoinen hyppy tasanteelta suoraan ylätasanteelle kuin tuhat metriä olisi hypännyt.

- Tuota… Varmuuden vuoksi turvallisuuteni takia. Valehtelin ja ihmettelin itsekin, että miksi teen itsestäni nolostuttavan julkisuuden kuvan.

 

Kokeilin varovaisuuttani jalallani astua tuhannen metrin kuviteltavalla etäisyydellä lattialle ja sehän toimi oikeasti. Jouduin kävelemään läpi baarin täpötäysien ihmisten läpi ja jokainen heistä näytti olevan päältään isoja ja toiset pienempiä päitä kuin olisi ollut kutistettujen päiden klinikalla.

- Heheh, tuo kaveri laskeutui minikaiteesta, isoa ja matalaa desibeliä pitävä isopäinen kaveri puhui.

- Kuinka tää baari kehtaakin päästää sekopäitä tänne?! Sen pylly kaipaisi remonttia, puhui puolestaan voodoopäinen nainen miesystävän kera kimeän tokaisun.

 

Vihdoin ja viimein pääsin baarin tiskille ja oli pakko tarkistaa käsilläni mittailleksani, että onko tämä tiski pieni vai hirveän iso?

 

- Sinulle ei sitten tule tippaakaan tarjolle! Yrmyi joku siisti koppelo kera siistin partamuodin baarin tiskin takaa.

- En minä sitä, halusin tiedustella kaveristani, joka toi meille tupakkihuoneeseen juotavaa…

- Hetkinen?! Ei sinne saa tuoda mitään viinaa olevaa juotavaa!

- Siis kaveri toi tilatun samovaarin ja siinä on teetä. Ei viinaa sisältävä.

- Ai? Mitä yritit kertoa siitä asiasta?

- Oliko siinä mitään aineksia?

- Oli joo, kaverisi antoi meille monta pussia, joiden kieltä emme ymmärtäneet…

- Mitä siinä pussien kyljessä oli kuvana?

- En muista enää, sillä ne tyhjät pussit heitettiin jo takapihan roskiksiin ja varmaan viety jo pois.

- Mitä sisältö oli?

- Outoja pikkulaisia sieniä ja kyllä Kiinassakin hörpitään sieniä sisältäviä teetä. Jopa Intiassakin.

- Okei. Tuo tieto riitti minulle. Lähdenkin tässä hoipertelemaan takaisin…

- Ettekö tilaa mitään? Meillä on teille lyömätön tarjous Kombutsasta, se on volgansieniteetä ja erittäin terveellistä! Kiinnostaako?

- Joo… Lähettäkää sinne ylös.

- Ylös? Ei meillä ole toista kerrosta?

- Ihan sama, sinne missä meillä on tupakkihuone.

 

Palatessani tupakkieriöön, siellä oli vahva ja sankka savupilvi. Avasin oven ja sieltä pääsi ihan yllättävän kylmä ja raikas ilman hulahdus. Tarjoilija tuli niiden volgansieniteekuppien kera paikalle ja mentiin sitten sisälle.

 

Emme nähneet yhtään mitään eteemme ja askelimme ties montako sataa metriä eteenpäin, tarjoilija alkoi kysyä: Eikö tämä tupakkihuone ollutkin 4x6 metriä kooltaan?

 

- Kyllä käsittääkseni.

- Miksi sitten haahuilemme noin pitkälle?

- En tiedä, kai sinä työntekijänä tunnet työpaikkasi läpikotaisin?

- Kyllä, mutten tällaista. Teet ehtii jäähtyä ja työpaikka ei tykkää huonoista palautteista.

- Siis mitä häh? Sinua kiinnostaa huonot palautteet eikä tästä, jossa on kummallinen ilmiö meneillään, kun kävellään monta sataa metriä?

- Tuota noin… Olen huolissani teen sienistä. Ne pitäisi säilöä nauttimisen jälkeen…

 

Otin tarjoilijalta vadin ja siinä olevat kupposet ja viskasin ne helvetin pitkälle ja missään kohtaa ei kuulunut kolahduksia tai rikkonaisia ääniä kupeista.

 

- Nyt ei keskitytä tarjoilemiseen vaan tähän tilanteeseen, jossa me nyt ollaan.

- Palataan takaisin ovelle! Päätti tarjoilija kiiruhtaen paluumatkalle.

- Hyvä, toivottavasti osaat takaisin, kun olemme kaksistaan kävelleet ummet ja lammet parisataa metriä sankassa sumussa.

 

Samoiltuamme pitkin maita ja mantuja koskaan saavuttamatta tupakkieriön pääovea, piti minun kysyä tarjoilijalta:

 

- Oletko tervejärkinen?

- Tuo oli loukkaava kysymys, miksi kysyt?

- Se on tärkeä tieto, että oletko ehtinyt juoda teetä samovaaristamme?

- Tuota… Älä kerro pomolle, mutta otin pari kupillista ennen kuin aloin tarjoilemaan teille.

- Volgansienistä tehtyä teetä?

- Ei, ne oli otettu jostain kyrillisistä kirjaimista perustuvista pusseista. Kuva selvästi osoitti olevan teetä. Voisiko tämä tila-avaruus johtua niistä?

- Nyt seistään tässä ja ei lähdetä nyt mihinkään, sinä vain johdatat harhaan omassa ajatusmaailmassasi ja me ei koskaan päädytä perille.

 

Seistiin siinä avuttomina sankassa sumussa ja pohdittiin, että millä me oikein pystymme palaamaan ilman selkeitä merkkejä. Harmi kun ei tullut mukaan leivänmurusia tai lankaa, joiden perusteella voisimme palata turvallisesti tästä huuruisesta sumusta ulos. Äkkiä meidän eteemme ilmestyi vakooja.

 

- Luojan kiitos sinusta! Sinä varmaan osaat ohjata meidät heti ulos?

- Ulos? Ei suinkaan, näin teidät vaan siinä seisoskelemassa ja kävin hakemaan teidät istumaan tuoleille.

- Olimmeko muka parin metrin päässä teistä pöydästänne?

- Tottakai, ette te muuta tehneet kuin ihmetelleet.

- Voisitko testata, että pääsetkö tupakkihuoneen pääovelle asti?

 

Vakooja lähti meidän jälkeen, kun istuimme toisten onnettomien sienijuojien pariin ja kesti toistakymmentä minuuttia ja vakooja palasi takaisin.

 

- En löytänyt ovea ja alkaa jo kusettaa.

- Meillä on ongelma käsissämme, siihen pitää löytyä ratkaisu.

 

(Jatkuu)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuosta tuli mieleeni hurja nuoruuteni. Enpäs enää muista, mitä oli tullut nautittua, mutta minulla kesti kaksi ja puoli tuntia pukeutua Rajaportin saunan pukuhuoneessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kaikilla meillä lienee vastaavia muistoja nurj... (eiku...) hurjasta nuoruudestamme.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@1. Ohoh? Sukat käsissä ja hanskat jaloissa, shortsit rintaliiveinä ja iso pitkähihainen t-paita hameena? ;)

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset